Blogiarkisto

maanantai 9. tammikuuta 2017

Hong kong



Hong kong on aika mieletön. Suurkaupungin hälinää, korkeita taloja, vilkkuvia valoja ja kummallisia hajuja. Ihmeteltävää riittäisi pidemmäksikin aikaa - edellyttäen toki, että reissuun on varautunut rahallisestikin, sillä Hong kong on kallis (kalliimpi kuin Tokio, mikä tuli ainakin meille yllätyksenä).

 Tällä hetkellä pötköttelen medän pikkuruisessa huoneessa Chung king mansionissa Kowloonissa. Sänky on kova ja oon nukkunut edelliset kolme yötä erittäin huonosti.  Jalkoja särkee pitkien kävelymatkojen vuoksi, mutta muutoin olo on mitä loistavin. Täällä on hyvä olla. Huomenna aikaisin aamusta reissun on kuitenki jatkuttava kohti Pohjois-Thaimaan Chiang maita. Luulen, ettei käydä tällä kertaa etelässä tulvien vuoksi, mutta pohjoinen sopinee meille mainiosti. 

Kännykällä on ihan kamala yrittää tehdä blogipostauksia, joten annetaan tällä kertaa kuvien puhua puolestaan. Palaamme Hong kongiin takaisin huhtikuussa ennen meidän paluuta Suomeen, joten parempaa postaustakin aiheesta on viimeistään sen jälkeen tiedossa. Pitäkää toisistanne huolta. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti