Blogiarkisto

torstai 19. tammikuuta 2017

Terveiset Thaimaasta


Sabaidee. Veto on aivan poissa. Huonosti nukutun yön jälkeen (meidän huonenaapurit päätti bailata vähän myöhempään ja keskellä yötä mies heräsi kummalliseen hytisemiseen/kouristeluun) kiidettiin pitkin mutkaisia vuoristoteitä Paista Mai Hong Soniin. Kyllä, me ollaan edetty reitillä, vaikka en ole tänne käynyt tarinoimassa Hong Kongin jälkeen.



Hong Kongista lensimme AirAsian siivin pohjois-Thaimaahan Chiang maihin. Mulla oli ajatuksena tehdä blogiteksti Chiang maista käsin, mutta aika pian blogin kirjoittaminen tuntui tosi työläältä. Chiang mai oli mukava, lungi kaupunki. Oon ollut Thaimaassa v. 2012, ja silloin kokemusta oli eniten Bangkokista ja Hua Hinista, minkä vuoksi mun fiilikset Thaimaasta ei olleet kummoiset, mutta Chiang mai sai mut ehdottomasti toisiin ajatuksiin!


Chiang maissa me vietettiin kolme yötä, jonka jälkeen otettiin suunnaksi Pai. Meillä ei ollut mitään kummempia suunnitelmia Thaimaan suhteen, mutta Pai oli iloinen yllätys. Turisteja riitti, mutta elämä kulki Paissa hyvällä meiningillä. Siellä olisi voinut viettää useammankin päivän, mutta toisaalta Kambodza jo houkuttelee kovasti, joten köröteltiin minivanilla taas pitkin vuoristoteitä (onneksi tällä kertaa varauduin muovipussein ja pahoinvointilääkkein) ja saavuttiin Mae hong soniin - ja täällä sitä nyt ollaan. Istuskellaan bungalowin terassilla ja yritetään saada itsemme liikkeelle, jotta saatais syötävää ja käynnistettyä itsemme uutta päivää ja uutta kaupunkia varten.







Pohjoisessa matkustaminen on hieman työläämpää, sillä täällä ei ole junarataa (northern line kulkee, mutta ei meidän reitillä). Tiet ovat kapeita ja mutkaisia vuoristoteitä.. välimatkat eivät ole pitkiä, mutta yhteen matkaan saa varata aikaa noin neljä tuntia. Sen vuoksi kuljemme Thaimaan ja Burman rajaa myötäillen alaspäin ja vähitellen kohti Koh Changia. Seuraavat määränpäämme Thaimaassa ovat ainakin Mae Sariang, Mae Sot sekä Sukhothai. Tosin mieli ja kroppa odottavat jo kovasti rentoa elämää saarilla.

Tsau! (Pahoittelut tekstien asetteluista, postaus on tehty jälleen kännykkää naputellen)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti